Yhteystiedot

MEDITINT OY

Ritva Tiainen

Gsm 0500-702416
E-mail:
ritva.tiainen (a) meditint.fi

 

 

 

Meditint

Rakkaudesta ja kunnioituksesta Luojan luomaan luontoon kuvaan sen kauneutta ja energiaa. Nimitän itseäni mieluummin energiakuvaajaksi tai luonnon tarkkailijaksi kuin luontovalokuvaajaksi. Aloitin kuvaamisen vuonna 2000 ja hyppäsin kiireisestä liike-elämästä 2001 aluksi etätyöhön, josta pikkuhiljaa olen siirtynyt ”luontokuva”- maailmaan. Kuvaan ja kehittelen erilaisia tuotteita luontokuvistani.

Kuvaan luontoa laaja-alaisesti. Pidän enemmän pehmeähköistä, maalauksellisista, energisistä luontokuvista kuin perinteisistä, kiiltokuvamaisista, teknisesti teräväpiirtoisista kuvista, vaikka niitäkin tarvitaan. En halua muokata kuviani, vaan kunnioitan Luojan luomaa sellaisenaan. Haluan luontokuvillani välittää terapeuttista luontoenergiaa myös niille, jotka eivät itse pääse syystä tai toisesta luontoon.

Näyttelyitteni lisäksi kuviani on ollut esillä pankissa sekä yleisölle että henkilökunnalle, kampaamossa, optikolla ja vanhainkodissa sekä potilaille että henkilökunnalle. Haluan nähdä kuvien vaikutuksen erilaisissa työympäristöissä.

Ensimmäinen näyttelyni oli Gardeniassa 2004 tammikuussa. Kiitos johtaja Sari Oikarisen, kun tarjosi minulle tilaisuuden tuoda lintukuviani esille. Astuin silloin ulos uuteen maailmaan. Olin kuin munasta kuoriutuva poikanen ihmetellen ”mitä nyt tapahtuu”.

Kaikella on aikansa. Jos hätäilen, moni asia kariutuu. Toisaalta yllättävästi minulle avataan ovia, mutta jos en ole valmis, ovi sulkeutuu, enkä tiedä tuleeko toista vastaavaa tilaisuutta.

Olen haaveillut kauan luontokuvien yhdistämisestä musiikkiin. Luontokuviani musiikilla esitettiin ensimmäistä kertaa Metsämessuilla Helsingin messukeskuksessa 9.11.2008. Musiikkipedagogi, muusikko Laura Rahnasto soitti kansanmusiikkia huilulla kuvieni kera. Olen vakuuttunut, että suunnitteilla olevat ”luontokuvakonsertit” tulevat olemaan mielenkiintoisia ja erittäin energisiä.

Elämä kutsuu yllätykselliseen ”elämän labyrinttiin”. Jatkuvasti tapahtuu ympärilläni uskomattomia asioita. Jokaisen on kuljettava oma tiensä ja jokaisessa tienhaarassa on itse päätettävä mihin suuntaa lähtee. Itse kuljen avoimin mielin, aina valmiina kameran kanssa, kaikki aistit valppaina ja luonnon ”viestejä” seuraten eteenpäin kohti kirkastuvaa valoa.

 

Ritva 15.11.2008